EtusivuYhteystiedot › Tietoa yrityksestä

Tietoa yrityksestä

Porvoon Autotarvike on 1948 perustettu autoliike. Yhtiö alkoi nimensä mukaan myydä varaosia ja tarvikkeita sotien jälkeiseen Porvooseen. Varaosia ja tarvikkeita ei tuolloin ollut vapaasti saatavilla, vaan osat haalittiin eri valmistajilta ja maahantuojilta.

1953 yhtiö siirtyi U.R.Wilkmanin omistukseen. Henkilökuntaa oli tuolloin kolme, yksi heistä oli v. 2002 eläkkeelle päässyt Bror Tallberg. 1954 yhtiö solmi Volvo kuorma-autojen ja traktoreiden piirimyyntisopimuksen ja IFA henkilöautot tulivat myyntiin v 1955.

Yhtiön kukoistuskausi alkoi v. 1958, kun yhtiö solmi piirimyyjäsopimuksen Korpivaara Oy:n kanssa. Korpivaara maahantoi mm. Massey-Ferguson traktoreita ja Citroen- ja Borgward- henkilö- ja pakettiautoja. Samana vuonna myös korjaamotoiminta liitettiin yhtiön toimialaan kun se osti Veljekset Erikssonin autokorjaamon.

Loviisan liike perustettiin v. 1960 palvelemaan loviisalaista asiakaskuntaa. Korpivaara alkoi maahantuoda Toyotia v. 1964 ja ensimmäiset Toyotat saatiin Porvooseen ja Loviisaan samana vuonna. Toyotan myynti Itäisellä Uudellamaalla kehittyi suotuisasti ja yhtiö rakensi omat toimitalot Porvooseen Veckjärventielle v. 1971 ja Loviisaan Purokadulle v. 1976. Yhtiömme liikevaihto 2013 päättyneellä tilikaudella oli 11,7 m€ ja henkilöstömme määrä oli 39 työntekijää.

Ota yhteyttä

Kiitos!

Yhteystietosi

Toivottu yhteydenottotapa

Viestin otsikko

Viesti

* Pakolliset tiedot

Sulje
Ylös

Tilaa uutiskirje

Sulje
Sulje

Tilaa uutiskirje

Sulje

Ota yhteyttä

Kiitos!
Tällä lomakkeella voit lähettää yhteydenottopyyntöjä, antaa palautetta ja pyytää tarjouksia.

Vastaanottaja

Asiani koskee

Yhteystietosi

Toivottu yhteydenottotapa

Viestin otsikko

Viesti

* Pakolliset tiedot

Sulje

Tilaa uutiskirje

Sulje